FAQ
Näe hyvä mussa-toiminta tarjoaa viikonloppuleirejä alakouluikäisille (pääkohderyhmä 9-13-vuotiaat) lapsille, perheiden arjessa jaksamisen tueksi. Leiritoiminnassa sama lapsiryhmä kokoontuu leirikeskukseen viitenä viikonloppuna, noin kuukauden välein. Mukana on leirijohtaja ja leiripedagogi sekä koulutettuja vapaaehtoisia leiriohjaajia. He rakentavat lapsille positiivisen pedagogiikan keinoin ryhmän, johon on turvallinen tulla ja jossa on hyvä olla.
Lapsi on voinut jäädä sivuun vertaisryhmistä ja tarvitsee tukea kaverisuhteiden muodostamiseen. Perheen tuen tarve voi liittyä esimerkiksi siihen, että joku perheen lapsista jää "näkymättömäksi" erilaisten aikuisten arkeen liittyvien kuormitustekijöiden seurauksena tai vanhempien voimavarat ovat muista sosiaalisista tai terveydellisistä syistä vähäiset.
Myös vanhemmat saavat tukea lapsessa ja vanhemmuudessa olevaan hyvän huomaavan näkökulman löytämiseen toimintakauden aikana
Viikonloppuleirien ohjelma on rakennettu niin, että se tukee lapsen myönteisen minäkuvan, itsemyötätunnon ja kaveritaitojen vahvistumista.
Näe hyvä mussa-toiminnassa keskitytään hyvän huomaamiseen ja siihen mikä toimii, kuten lapsen luonteenvahvuuksiin ja taitoihin.
Sivuilla on Näe hyvä mussa! -otsikon alla Leirit ja jokaiselle kaupungille/alueelle omat sivut. Valitse palkista oma kuntasi. Lue huolella sivun ohjeet. Hakulomakkeen pääset täyttämään klikkaamalla "Täytä hakemus". Huomioithan, että lähettääksesi hakulomakkeen, sinulla tulee olla suosittelijan lomake valmiiksi täytettynä, jotta voit liittää sen hakemukseen. Hakemus ei lähde ilman siihen liitettävää suositusta, eikä hakemusta voida käsitellä ilman asianmukaisesti täytettyä suosittelijan lomaketta.
Miten saan suosituksen liitettyä hakemukseen?
- Avaa suosituslomake oman kotikuntasi/alueesi sivulta.
- Tallenna lomake omalle koneellesi ja lähetä se suosittelijalle täytettäväksi.
- Tallenna sitten suorittelijan sinulle palauttama täytetty lomake oman koneesi tiedostoihin.
- Klikkaa Täytä hakemus-palkkia ja täytä avautunut hakemus.
- Suosituslomakkeen saat liitettyä Muut -tiedot -kohdan alapuolelta. Klikkaa SELAA-painiketta, etsi tiedosto omalta koneeltasi ja klikkaa AVAA, niin suosituslomake tulee hakemuksen liitteeksi.
Suosittelijana voi toimia esimerkiksi perheen sosiaalityöntekijä, perhetyöntekijä, koulukuraattori, kouluvalmentaja tai opettaja. Myös paikallisen järjestön, seurakunnan tai nuorisopalveluiden työntekijä voi suositella lasta toimintaan. Tärkeintä on, että suosittelijalla on ymmärrys perheen tilanteesta sekä lapsen tarpeista. Suosittelijan tulee täyttää "suosittelijan lomake" Näe hyvä mussa- toiminnan Leiri-sivuilta.
Kevään leirivalinnat pyritään vahvistamaan ennen joulua ja syksyn leirivalinnat pyritään vahvistamaan ennen juhannusta. Valinnasta ilmoitetaan sähköpostitse, tarkkaile siis sähköpostiasi! Kurkkaathan myös roskapostikansion, mikäli viestiä ei kuulu. Joskus hakemusten käsittely viivästyy ja tieto tulee tavoiteaikataulua myöhemmin. Tarvittaessa voit kysyä tilanteesta Näe hyvä mussa-toiminnasta vastaavalta koordinaattorilta (Yhteystiedot-sivuilla tarkemmat tiedot).
Joskus hakemukseen saatetaan kysyä lisätietoja ja leirin työntekijät tai koordinaattori on sinuun yhteydessä puhelimitse tai sähköpostitse jätettyäsi hakemuksen.
- Perheen tulee olla kyseisen kaupungin (Tampere, Riihimäki, Hämeenlinna) tai hyvinvointialueen (Pohjois-Pohjanmaa) asukas
- Lapsi on alakouluikäinen (pääkohderyhmä 9-13-vuotiaat)
- Alakouluikäiset sisarukset voivat hakea mukaan, jos se on perheen tilanteen kannalta paras vaihtoehto. Tässä on kuitenkin tärkeä huomioida leirille tulevan lapsen tilanne kotona sekä lasten riittävät valmiudet ryhmämuotoiseen toimintaan. Joskus voi tehdä sisaruksille myös hyvää, että toinen on leiritoiminnassa ja toinen kotona. Näissä tilanteissa katsotaan ja arvioidaan ensisijaisesti lapsen tilannetta.
- Joskus ”näkymätön” lapsi on hyvä saada toimintaan ilman sisarusta. Esim. erityistä tukea tarvitseva sisarus saa erikseen vahvempaa huomiota perheeltä leirien ajan.
- Lapsen on kyettävä ryhmätoimintaan (ryhmässä 25 lasta) sekä toimimaan itsenäisesti aamu- ja iltatoimissa jne. Emme pysty tarjoamaan kokoaikaista yksilöohjausta. Toimintaa toteuttavat leiripedagogi ja leirijohtaja yhdessä vapaaehtoisten ohjaajien kanssa. Leirien tavoite on jakaa huomiota tasapuolisesti kaikille lapsille niin, että kaikki kokevat tulleensa kuulluksi ja nähdyksi. Vahvat haasteet omantoiminnan ohjauksessa tai itsesäätelyssä sitovat aikuisia ja silloin osa ryhmästä jää väkisinkin varjoon, tätä yritämme välttää.
Odotamme Näe hyvä mussa-toiminnan vapaaehtoisilta leiriohjaajilta kokemusta lasten kanssa toimimisesta. Kuten kaikessa Parasta Lapsille ry:n toiminnassa, haemme mukaan luotettavia, turvallisia aikuisia, jotka haluavat sitoutua mukaan koko kauden ajalle. Mikäli koko kauteen sitoutuminen ei ole sinulle tällä hetkellä ajankohtaista, voit ilmoittautua myös sijaiseksi, jolloin voimme kysyä mahdollisuudestasi päästä tuuraamaan yksittäisenä viikonloppuna esim. sairastapauksissa.
Toiminnassamme on paljon myös sosiaali-, terveys-, kasvatus- ja opetusalan opiskelijoita. Meillä erilaisten opintokokonaisuuksien suorittaminen on mahdollista ja räätälöimme jokaiselle opiskelijalle yhteistyössä hänen tarvitsemansa polun.
Voit kysyä harjoittelumahdollisuuksista lisää Näe hyvä toiminnasta-vastaavalta koordinaattorilta.
Jos haluat mukaan, täytä ”Hae ohjaajaksi” hakemus täällä >