NÄE HYVÄ MUSSA -RIIHIMÄKI

Onko perheenne tilanne sellainen, että tunnette tarvitsevanne tukea arjessa jaksamiseen? Elämässä voi tulla hetkiä, kun oma tukiverkko ei riitä kannattelemaan. Lapsen osallistuminen Näe hyvä mussa -ryhmään voi toimia perheenne tukena.

Näe hyvä mussa -leiritoiminnassa lapsi osallistuu viiteen viikonloppuun saman lapsiryhmän kanssa. Leirin ohjaajina toimivat Parasta Lapsille ry:n leirijohtaja ja pedagogi, sekä 3-4 koulutettua, vapaaehtoista leiriohjaajaa. He rakentavat lapsille  ryhmän, johon on turvallinen tulla ja jossa on hyvä olla.

Näe hyvä mussa -ryhmän rutiinit vahvistavat lapsen perusturvallisuuden tunnetta. Myönteinen ja kannustava ilmapiiri sekä onnistumisen kokemukset tukevat lasta kohti positiivisempaa minäkuvaa ja vahvempaa itsetuntoa. Myös vanhemmat saavat tukea lapsessa ja vanhemmuudessa olevaan hyvän huomaavan näkökulman löytämiseen. 

NHM – toiminta on osallistujille maksutonta, mutta ilmoittautuminen on sitova. Moni lapsi haluaa mukaan toimintaan, joten annattehan paikan toiselle jos ette ole varmoja sitoutumisesta.

Kokonaisuuteen kuuluu viiden leiriviikonlopun täysihoito, ohjelma, kuljetukset sekä tapaturmavakuutus viikonloppujen ajalle.  Toimintaan ilmoittautumisessa tulee mukana olla suositus joka liitetään mukaan hakemukseen. Suosittelija voi olla esimerkiksi kunnan perhetyöntekijä, koulukuraattori, järjestön työntekijä tai vastaava.

Missä?
Hauhon lomakeskuksessa, Hämeenlinnassa on ihana lapsille suunniteltu leirikeskus. Leireille järjestetään kuljetus Riihimäen linja-autoasemalta (Matkakeskus)

lastenkesa hauhonlomakeskus

Milloin?
Leiriviikonloput keväällä 2020 ovat valitettavasti PERUTTU koko kevään osalta, vallitsevan korona -tilanteen vuoksi. Uusi haku syksyn 2020 leireille on nyt käynnissä. 

Leiriviikonloput syksyllä 2020
(Haku aukeaa huhtikuussa)

21.-23.8
18.-20.9
23.-25.10
20.-22.11
11.-13.12

Tutustu kevään 2020 leirijohtaja Samiin ja leiripedagogi Teemuun:

Sami Teikko

Sami Teikko

Sami Teikko

Moi kaikille. Olen Sami ja olen leirinjohtajana Hauhon leirikeskuksessa; Riihimäen Näe hyvä mussa -leireillä kevään 2020 aikana. Minulle tällainen leirielämä on uusi asia ja juuri siitä syystä halusin lähteä mukaan toimintaan. Ulkoilua ja retkeilyä olen kyllä harrastanut pienen ikäni, luonnossa liikkuminen on loistavaa rentoutumista. Vapaa-ajalla mökkeilen paljon, mutta osaan myös ottaa rennosti sisällä ja kaupunkioloissa. Elokuvat ja kirjat ovat talvikauden rauhoittumisharrastuksiani ja odotan hyviä keskusteluja leiriläisten, niin lasten kuin aikuistenkin kanssa vaikka Harry Potterista tai uusimmista elokuvista (ikärajat soveltuen tietty, minä katson kaikkea) Taustaltani olen luokanopettaja ja vaikka viime vuodet onkin mennyt järjestömaailmassa on touchi lasten ja nuorten kanssa tekemiseen kyllä säilynyt.

Teemu Aimia

Teemu Aimia

Teemu Aimia

Moikka!
Olen Teemu Aimia ja kotoisin Porista. Viime vuodet olen vaikuttanut Päijät-Hämeen ja Vantaan välisellä alueella eri liikunta-alan tehtävissä. Toimin Hämeenlinnan Näe hyvä mussa- viikonloppuleirien leiripedagogina kevätkaudella 2020. Koulutustaustaani sisältyy liikunnanohjaaja (AMK), terveysliikunnanohjaaja ja kasvatustieteen perusopinnot (Jyväskylä). Vapaa-ajallani käyn kuntosalilla ja pelaan erilaisia pallopelejä ystävieni kanssa. Kuuntelen mielelläni äänikirjoja ja erilaisia podcasteja, samalla kun touhuan muita arkisia asioita elämässäni. Haluan tarjota lapsille onnistumisen riemua ja seurata heidän onnistumisiaan sekä olla tukena heidän päätöksissään.

⦁ Pidän kaikista pallopeleistä, varsinkin jalkapallosta
⦁ Lempiruokani on kanapasta
⦁ Lempielokuvani ovat toiminta- ja seikkailuelokuvat
⦁ Olen todella sosiaalinen persoona, tulen kaikkien kanssa toimeen
⦁ Lempivärini ovat sininen, punainen ja oranssi
⦁ Tykkään liikkua luonnossa ja metsissä, kävin armeijassa sissikoulutuksen
⦁ Kotona on kaunis avovaimo, lemmikkejä meillä ei ole. Tykkään kuitenkin kissoista ja koirista.


Tavoitteemme on, että jokaisella lapsella on palatessaan leirirepussa pussillinen onnistumisia!

 Haku syksyn leireille 2020 on nyt auki. Tieto leirille pääsystä ilmoitetaan sähköpostilla heinäkuun loppuun mennessä.

HUOM!! Ennen kuin lähetät sähköisen hakemuksen, tallenna suosittelijan täyttämä suositus omalle koneellesi, jotta voit liittää sen hakemukseesi. Hakemus ei lähde eteenpäin ilman tallennettua suositusta.  (tallennettava suositus)


ILMOITTAUDU

Muista:
- Perheen tulee olla Riihimäen asukas.
- Lapsen tulee olla 9-13 -vuotias (yli 7-vuotiaat sisarukset voivat hakea mukaan jos se on perheen tilanteen kannalta paras vaihtoehto.) 
- Lapsen on kyettävä ryhmätoimintaan (ryhmässä 25 lasta), omaohjaus ja itsesäätely ikätasolla.
- Merkitse hakemukseen suosittelijan nimi ja yhteystiedot
- Suositus toimintaan. Suosittelija voi olla esimerkiksi kunnan perhetyöntekijä, koulukuraattori tai vastaava.

Hakijoille ilmoitetaan mahdollisimman pian hakuajan päätyttyä pääseekö lapsi mukaan toimintaan.

Ilmoittautuminen on sitova. Moni lapsi haluaa mukaan toimintaan, joten toivomme, että haette paikaa vain, jos voit sitoutua toimintaan. Annattehan paikan toiselle jos ette ole varmoja sitoutumisesta.

Lisätietoja Näe hyvä mussa -toiminnasta:
Katja Timlin
Puh: 050 430 6664 tai Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

© 2020 Parasta Lapsille ry  |  Rekisteriseloste | Webdesign Pro%entti